Hengittävien äitien klubi

Kun arki vie kaiken tilan, myös äiti tarvitsee jonkun, joka kannattelee.

Tuntuuko, että arki on jatkuvaa muistamista, huolehtimista ja muiden tarpeisiin vastaamista? Että haluaisit olla kärsivällisempi äiti, mutta väsyneenä pinna kiristyy ja omat tarpeet jäävät taas viimeiseksi?

Lokakuussa liittyville 19 €/kk* – ei sitoutumisaikaa.

Kyllä, liityn

*Liittymishintasi 19 €/kk on voimassa vähintään 31.10.2027 asti, kunhan tilauksesi jatkuu katkeamatta. Mahdollisista hinnanmuutoksista ilmoitetaan vähintään 30 päivää etukäteen.

Äiti istuu ikkunan äärellä villapaidassa, pitää kahvikuppia kädessä ja hengähtää hetken.

Sinun ei tarvitse selvitä yksin.

Hengittävien äitien klubi on äitien oma pieni kylä keskellä arkea. Saat oppia ymmärtämään omaa hermostoasi, löytää käytännön keinoja palautumiseen ja saada rinnallesi muita äitejä, jotka haluavat kasvaa, voida paremmin ja rakentaa hyvinvoivaa arkea itselleen ja perheelleen.

Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea kerralla tai suorittaa hyvinvointia muidenkin asioiden päälle. Riittää, että aloitat pienestä. Yhdessä voimme löytää enemmän rauhaa, yhteyttä ja tilaa hengittää – myös tavallisten arkipäivien keskellä.

Hengittävien äitien klubi starttaa syysloman jälkeen – maanantaina 19.10. Tutustumislive jäsenille su 1.11. klo 21. Tule mukaan rakentamaan Hengittävien äitien yhteisöä ja pääset perustajahintaan – 19 € / kk 31.10. asti.

Juliana seisoo kotinsa keittiössä kädet ristissä, kallistaa päätään ja hymyilee kameraan.

Mikä on Hengittävien äitien klubi?

Hengittävien äitien klubi on yhteisö äideille, jotka haluavat voida paremmin keskellä tavallista arkea ja kasvaa omassa äitiydessään.

Opettelemme ymmärtämään hermoston toimintaa, tunnistamaan omia tarpeitamme ja löytämään keinoja palautua silloinkin, kun lapset tarvitsevat, puhelin soi ja oma aika tuntuu olevan aina viimeisenä.

Joka kuukausi keskitymme yhteen teemaan. Saat lyhyitä luentoja, käytännön harjoituksia ja pieniä tehtäviä, joita voit kokeilla omassa arjessasi. Sunnuntaisin kokoonnumme yhteiseen liveen.

Et tarvitse pitkiä vapaita hetkiä tai valmiita taitoja. Tarkoitus ei ole lisätä tekemistä kalenteriisi, vaan auttaa sinua löytämään uusia tapoja toimia ja voida paremmin sen elämän keskellä, jota jo elät.

Saat olla keskeneräinen ja samalla kasvaa. Sinun ei tarvitse pärjätä yksin.

Hengittävien äitien klubissa jokainen saa olla oma itsensä ja tulla kohdatuksi lämpimästi ja kunnioittavasti. Se on paikka, jossa äiti nähdään kokonaisena ihmisenä omine tarpeineen ja ajatuksineen, unohtamatta äitiyden roolin ainutlaatuisuutta ja tärkeyttä. Opimme vaalimaan tätä roolia unohtamatta kuitenkaan, että olemme myös muuta.

Klubissa opettelemme siten voimaan hyvin naisena, äitinä ja perheen koordinaattorina.

Klubin päämäärät, joita kohti kuljemme:

Hyvinvoiva nainen ja äiti

Opimme ymmärtämään itseämme, tunteitamme ja hermostoamme sekä pitämään huolta omasta jaksamisestamme.

Kasvua äitiydessä

Löydämme uusia näkökulmia vanhemmuuteen ja keinoja tukea lastemme hyvinvointia.

Parempi yhteys lapseen

Opimme pysähtymään lapsen äärellä, kuuntelemaan häntä ja kohtaamaan hänet rauhallisemmin myös haastavissa hetkissä.

Parempi tunnelma perheessäsi ja kotonasi

Kuljemme pienin askelin kohti arkea, jossa kaikkien on parempi olla, ilman uusia suorituspaineita.

Aurinko siivilöityy männikön läpi syksyisessä metsässä.

Mitä Hengittävien äitien klubi ei ole?

Klubi ei ole:

  • paikka, jossa arvostellaan muita ja toimitaan
  • juorukerho
  • paikka, jossa jäädään pyörittelemään ongelmia
  • joogakerho
  • jumppakerho
  • yksi paikka, jossa suoritetaan lisää
  • new age -yhteisö

Valmis hengittämään kevyemmin? 19 €/kk lokakuussa.

Kyllä, liityn

Klubi on sinulle, jos

  • muistat koko perheen asiat, mutta omat tarpeesi jäävät aina viimeiseksi
  • pinna ja oma rauhallisuus joutuvat koetukselle, etenkin lasten kanssa
  • olet illalla niin väsynyt, että selaat puhelinta, vaikka uni auttaisi enemmän
  • tiedät, että pitäisi levätä, mutta lepo tuntuu siltä, että se pitää ensin ansaita
  • lähelläsi ei ole omaa kylää: mummoa, naapuria tai ystävää, joka ottaisi lapset hetkeksi
  • kaipaat toista aikuista, jolle voi puhua rehellisesti
  • haluat voida paremmin, mutta et jaksa uutta suoritusprojektia
  • haluat ymmärtää itseäsi paremmin ja löytää uusia tapoja kohdata lapsesi ja perheesi

Jos tunnistit itsesi yhdestäkin kohdasta, olet tervetullut mukaan. Sinun ei tarvitse olla kriisissä liittyäksesi klubiin. Voit tulla myös siksi, että haluat oppia tuntemaan itseäsi ja nauttimaan arjesta enemmän.

Äiti ja tytär makaavat vierekkäin silmät kiinni, äiti hymyilee ja silittää tytön hiuksia.

Oma rauhan keidas keskellä arkea

Lapset kiukuttelevat, puhelin soi ja työasiat odottavat. Koti on välillä kaaos, unet jäävät lyhyiksi, eivätkä pyykit, harrastukset ja päiväkotiaamut lopu.

Klubissa etsimme pieniä uusia tapoja toimia juuri tässä arjessa. Sinun ei tarvitse odottaa lomaa tai täydellistä hiljaisuutta. Harjoituksia voi kokeilla keittiössä, autossa ja iltaisin, sen elämän keskellä jota jo elät.

Juliana istuu keittiön pöydän ääressä kädet ristissä ja katsoo hymyillen ikkunasta.

Mitä voit oppia klubissa?

  • Tunnistamaan omat kuormituksen merkkisi aiemmin.
  • Löytämään keinoja pysähtyä ennen kuin kiire ja ärtymys ottavat vallan.
  • Kokeilemaan hengitys- ja kehoharjoituksia, jotka mahtuvat tavalliseen päivään.
  • Suhtautumaan omaan väsymykseen ja levon tarpeeseen lempeämmin.
  • Tukemaan lastasi vaikeissa tunteissa ja näyttämään omalla esimerkillä, miten rauhoittumiseen voi palata.
  • Tunnistamaan omia rajojasi ja sitä, mihin voimasi tällä hetkellä riittävät.
  • Ymmärtämään paremmin omia reaktioitasi ja niiden taustalla olevia tarpeita.
  • Löytämään ympärillesi muita äitejä, joiden kanssa ei tarvitse esittää pärjäävänsä.

Pienet harjoitukset eivät poista kaikkia arjen haasteita. Ne voivat kuitenkin auttaa sinua löytämään uusia tapoja kohdata niitä.

Äiti ja pieni lapsi seisovat selin ikkunan äärellä ja katsovat talvista pihaa aamun valossa.

Hengittävä äiti

Hengittävä äiti ei ole äiti, joka ei koskaan hermostu tai väsy.

Hän opettelee tunnistamaan, milloin oma kuorma kasvaa liian suureksi. Hän harjoittelee pysähtymistä, omien tarpeidensa kuuntelemista ja takaisin rauhaan palaamista, myös niiden hetkien jälkeen, kun kaikki ei mennyt niin kuin hän olisi toivonut.

Hän ymmärtää, ettei hänen tarvitse onnistua kaikessa ollakseen hyvä äiti.

Vähitellen arkeen voi tulla enemmän tilaa hengittää, olla läsnä ja nauttia pienistä hetkistä lastensa kanssa.

Liity klubiin

Lapsellesi turvaa ja parhaat muistot

Lapsesi parhaat muistot syntyvät lapsuuden kodissa – ja sinä luot sen tunnelman.

Lapsuuden kodin tunnelma kulkee lapsen mukana pitkälle aikuisuuteen. Se, millaisena hän kokee kodin, läheisyyden ja turvan, luo pohjan sille, miten hän näkee itsensä, muut ihmiset ja maailman. Lapset aistivat kaiken, ja me haluamme olla heille paras mahdollinen malli. Täällä yhteisössä kuljemme kohti sitä keskeneräisinä ja epätäydellisinä, mutta selkeällä päämäärällä. Riittää, että haluat olla joka päivä vähän parempi äiti, ihminen ja puoliso. Yksi askel päivässä riittää.

Äiti ja tytär nojaavat otsat vastakkain ja hymyilevät rauhallisesti.

Valmis hengittämään kevyemmin? 19 €/kk lokakuussa.

Kyllä, liityn

Näin klubikuukausi kulkee

Joka kuukaudella on oma laajempi teema, jota harjoittelemme 4 viikkoa. Joka viikon maanantaina saat miniluennon ja pienen harjoituksen. Jokainen viikko käydään läpi yhdessä Zoom-livessä, jossa vastaan kysymyksiinne ja käymme aiheen läpi vielä yhdessä.

Marraskuun teema on Pysähtymisen taito ja joulukuun teema Riittävä joulu.

Ensimmäinen teema kulkee mukanamme 19.10.–30.11., joten lokakuussa liittyessäsi pääset rauhassa sisään, ja joulukuusta alkaen jokaisella kuukaudella on oma teemansa.

Kurssin alusta ja materiaalit

Klubilla on oma kurssialusta. Sieltä löydät luennot, harjoitukset, tulostettavat PDF-tarkistuslistat ja livejen tallenteet. Samalla alustalla on keskustelutila, jossa voit jutella muiden äitien kanssa.

Saat heti liittyessäsi

  • Aloitusäänitteen: näin klubi toimii ja mistä aloitat
  • Kolme SOS-hengähdystä: kun hermo palaa, kun uni ei tule ja kun kaikki kaatuu päälle

Maanantaina 19.10. saat ensimmäiset materiaalit sähköpostiisi.

Tutustumislive jäsenille su 1.11. klo 21.

Lokakuussa liittyvät saavat bonuksena Täydenkuun syvän rentoutuksen äänitteen ja pienen yllätyksen.

Liity klubiin

Täällä ei suoriteta

Klubi ei ole uusi suoritusprojekti, mutta se ei myöskään ole päämäärätön yhteisö. Kuukausiteemat, harjoitukset ja yhteinen keskustelu auttavat ottamaan pieniä askeleita kohti paremmin voivaa itseä ja perhettä.

Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea tai edistyä nopeasti. Pienet toistot, omien kokemusten havainnointi ja yhteisön tuki auttavat rakentamaan uusia toimintatapoja vähitellen.

Suosittelen antamaan itsellesi aluksi kolme kuukautta, jotta teemat ehtivät tulla tutuiksi. Se on suositus, ei sitova jäsenyysaika. Sitoutumisaikaa ei ole.

Juliana nojaa leukaansa käteen keittiön pöydän ääressä ja hymyilee lämpimästi kameraan.

Kuka minä olen

Olen Juliana, kolmen lapsen äiti ja joogaopettaja. Olen itse käynyt läpi kaksi burnoutia, ja tiedän, miltä tuntuu, kun voimat loppuvat kesken päivän eikä apua ole lähellä. Opetan hengitys- ja kehoharjoituksia, jotka mahtuvat äidin arkeen myös silloin, kun lapset ovat kotona.

Sinun ei tarvitse olla joogi, eikä sinun tarvitse tuntea energioita tai laulaa mantroja. Tärkeintä on halu ymmärtää itseäsi ja omaa hermostoasi sekä oppia uusia tapoja toimia perheen arjessa.

Liity klubiin

Klubin hinta

Klubi PLUS 89 €/kk (tämä hinta on voimassa 31.12.2026 asti)

1.1.2027 alkaen PLUS-jäsenyys maksaa 119 €/kk.

Kaikki klubin sisältö ja lisäksi Julianan henkilökohtainen coaching:

  • aloituksen yhteydessä 45 minuutin henkilökohtainen Zoom-kartoitus
  • viikoittainen henkilökohtainen viesti Julianalta oman reflektiosi pohjalta
  • enintään 10 paikkaa

Liity PLUS-jäseneksi

Jos haluat maksaa laskulla, laita viestiä osoitteeseen hei@hengittava-aiti.fi.

Jäsenmaksu veloitetaan aina kuukauden jaksoissa: ensimmäinen kerta liittyessäsi ja sen jälkeen kuukauden välein liittymispäivästä, riippumatta kalenterikuukaudesta ja teemasta.

Haluatko maksaa laskulla? Laita viestiä osoitteeseen hei@hengittava-aiti.fi.

Ehdot

Kyseessä on kuukausijäsenyys. Maksu veloitetaan liittyessä ja sen jälkeen automaattisesti kuukauden välein liittymispäivästä.

Liittymishinta 19 €/kk* on voimassa 31.10. asti. 1.11. alkaen hinta on 25 €/kk.

*Liittymishintasi 19 €/kk on voimassa vähintään 31.10.2027 asti, kunhan tilauksesi jatkuu katkeamatta. Mahdollisista hinnanmuutoksista ilmoitetaan vähintään 30 päivää etukäteen.

Sitoutumisaikaa ei ole. Jäsenyyden voi perua milloin vain, ja pääsy päättyy maksetun kuukauden lopussa. 1–3 kuukauden tauon voi pitää pyynnöstä, ja tauon aikana ei laskuteta.

Jäsenmaksut tarkistetaan tarvittaessa kerran vuodessa. Pidätämme oikeuden muuttaa jäsenmaksua perustellusta syystä. Mahdollisesta muutoksesta ilmoitetaan jäsenille etukäteen, ja voit päättää jäsenyytesi ennen kuin uusi hinta astuu voimaan.

Lue tarkemmin ehdoista

Tulossa alkuvuonna 2027

Kodikas olohuone iltavalossa, sohvalla nalle ja nurkassa piano.

Hengittävä Koti -valmennus

Alkuvuodesta 2027 avautuvat Hengittävä Koti -valmennukset. Ne ovat pienryhmissä ohjattu, syvempi jatkopolku niille, jotka haluavat paneutua omaan hyvinvointiinsa, vanhemmuuteen ja koko perheen arkeen vielä perusteellisemmin.

Klubilaiset kuulevat valmennuksista ensimmäisinä ja saavat ne etuhintaan.

Hotelli Valon kattoterassi, poreallas ja sauna aurinkoisena päivänä.

Klubilaisten ensimmäinen retriitti – Hengähdystauko Hotelli Valossa

Alkuvuodesta 2027, päiväretriitti tai yli yön. Hinnat ilmoitetaan pian.

Ilmoita kiinnostuksesi

Päiväretriitti

Yksi pitkä ja perusteellinen kehollinen harjoitus, joka laskee kierroksia ja palauttaa sinut takaisin flow-tilaan.

Yli yön

Kaksi pitkää, perusteellisesti lataavaa harjoitusta, ravitsevaa ruokaa ja rentoutumista Hotelli Valon upealla spa-osastolla.

Täysikuu mustalla yötaivaalla.

Etkö ole vielä varma?

Tule ilmaiseen Täydenkuun nollaushetkeen maanantaina 26.10. klo 21.00. Teemme yhdessä noin 30 minuutin harjoituksen Zoomissa, ja näet, millaista klubissa on.

Ilmoittaudu Täydenkuun nollaushetkeen

Kysymyksiä

Entä jos en ehdi liveen?

Voit katsoa tallenteen myöhemmin omalla ajallasi. Sinun ei tarvitse osallistua jokaiseen liveen pysyäksesi mukana.

Entä jos joku viikko jää väliin?

Ei haittaa. Voit tutustua materiaaleihin myöhemmin tai jättää ne väliin ja tulla mukaan kuluvaan viikkoon. Klubissa ei ole rästejä, sillä tärkeintä on, ettei tästä tule suoritusta.

Pitääkö kameran olla päällä?

Voit osallistua liveen myös ilman kameraa.

Pitääkö asua pääkaupunkiseudulla?

Ei. Klubi toimii verkossa, ja siihen voi osallistua asuinpaikasta riippumatta. Helsingissä järjestettävä tapaaminen on erillinen lisämahdollisuus.

Entä jos tulee huono kuukausi?

Klubin tarkoitus ei ole lisätä kuormitusta. Voit ottaa materiaalit käyttöön silloin, kun sinulla on siihen tilaa, ja palata harjoituksiin myöhemmin. Sinun ei tarvitse pysyä aikataulussa täydellisesti.

Onko klubi terapiaa?

Ei. Klubi on ohjattu oppimis- ja yhteisöpalvelu, joka keskittyy hermoston säätelyyn, itsetuntemukseen, vanhemmuuteen ja arjen hyvinvointiin. Se ei korvaa terveydenhuoltoa tai psykoterapiaa silloin, kun niitä tarvitaan.

Miten maksu toimii?

Kyseessä on kuukausijäsenyys. Maksu veloitetaan kortilla liittyessäsi ja sen jälkeen automaattisesti kuukauden välein liittymispäivästä. Näet liittymiskuukautesi materiaalit ja kaikki tulevat kuukaudet. Liittymishinta 19 €/kk* on voimassa 31.10. asti. 1.11. alkaen hinta on 25 €/kk.

*Liittymishintasi 19 €/kk on voimassa vähintään 31.10.2027 asti, kunhan tilauksesi jatkuu katkeamatta. Mahdollisista hinnanmuutoksista ilmoitetaan vähintään 30 päivää etukäteen.

Haluatko maksaa laskulla? Laita viestiä osoitteeseen hei@hengittava-aiti.fi.

Voinko lopettaa jäsenyyden?

Kyllä. Jäsenyydessä ei ole sitoutumisaikaa. Voit perua jäsenyyden milloin vain viestillä osoitteeseen hei@hengittava-aiti.fi, ja pääsy päättyy maksetun kuukauden lopussa.

Voinko pitää taukoa?

Kyllä. Voit pitää 1–3 kuukauden tauon pyytämällä sitä viestillä osoitteeseen hei@hengittava-aiti.fi. Tauon aikana sinua ei laskuteta.

Mitä PLUS-jäsenyys sisältää?

PLUS sisältää kaiken klubin perussisällön sekä henkilökohtaisen 45 minuutin Zoom-kartoituksen ja viikoittaisen henkilökohtaisen viestin Julianalta oman reflektiosi pohjalta. Paikkoja on enintään 10. Hinta on 89 €/kk 31.12.2026 asti, 1.1.2027 alkaen 119 €/kk.

Mitä jos sinun ei tarvitsisi selvitä tästä kaikesta yksin, ja saisit samalla oppia uusia tapoja voida paremmin?

Tule mukaan Hengittävien äitien yhteisöön.

Liity klubiin